Hae tästä blogista

keskiviikkona, tammikuuta 6

Kuukkeli kateissa


Riina Katajavuori: Pentti miesten Lapin-reissulla. Kuv. Salla Savolainen. Tammi 2008. Sivuja 31.

Pentti lähtee talvilomareissulle Lappiin isoisänsä ja itsensä ikäisen enon kanssa. Kaupungissa noustaan matkan aluksi jännittävään yöjunaan. Makuuvaunun ihmeellisyyttä kuvataan realistisesti: ahdasta on mutta viihtyisää.

Perillä lomapaikka lienee vanhan savottakämpän pihapiiriin kasvanut pikkuruinen lomakylä, jonka äijät ovat toisilleen tuttuja. Omassa mökissä ei ole sähköjä eikä sisävessaakaan. Makuupussien pakkaskestävyydestä ei mainita rivilläkään. Kuitenkin kirjailija piirtää tunnelman esiin mainiosti: "Uni tulee luokse pehmeästi, niin kuin poron turpa nuuhkisi suljettuja silmiä."


Kun kerran Lapissa ollaan, lasketellaan pujottelumäessä, hiihdetään tunturilla ja palellutaan. Minä jään kaipaamaan Lapin eläimistön kohtaamista. Missä ovat riekot ja kuukkelit, joiden maille matka alun alkaen tehdään? Poroja sentään on kuvituksessa, joka yhdessä tekstin kanssa luo tämän kuvakirjan tarinasta realistisen ja toiminnallisen kuvauksen lomareissusta Lappiin.

Sellaisenaan kirja on lapsille jännittävää luettavaa ja muisteltavaa junareissuista lomalle, sukuloimaan ynnä sensemmoisiin. Tarina antaa lapselle vertailupohjaa omille kokemuksille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti