Hyvä kirja elää!

Hannu Taina: Matti ja krokotiili. Otava 2010 (1992). Sivuja 23.

Hannu Tainan kertomuksen Matti ja krokotiilen alussa saa vaikutelman yksinäisestä Matti-pojasta, jolle rakas kainalokaveri krokotiili on turva ja mielikuvituskaveri. Äidin mielestä se on hurja turjake ja isän mielestä vinha tyyppi. Kertomuksen keskivaiheilla kroko osoittautuukin hurjaksi, kun se irvistelee kuin meripeto naapurin ilkeälle sedälle, joka ärhentelee Matille aivan suotta.

Krokotiili peilaa Matin tunteita ja mielenliikkeitä. Se osallistuu Matin leikkeihin, iltapuuhiin ja uniin. Se katsoo aamulla Matin kanssa televisiota nauraa kurnuttaen ja sulkee television, kun sieltä tulee lastenohjelmien päätteeksi ohjelmaa, jota Matti ei oikein ymmärrä. Kun äiti on illalla töissä ja isä kellarissa nikkaroimassa, katselee Matti ikkunasta kaupungin kivitaloja. Yksinäisyyttä täyttääkseen Matti puhelee taivaan planeetoista krokolle, joka kasvaa isoksi ja turvalliseksi heidän ollessa kahdestaan. Niinpä Matti kertoo krokolle myös peloistaan ja inhoistaan, esimerkiksi mustasta koirasta ja pinaattikeitosta. Kun isä pyyttää Mattia hakemaan hämärästä kellarista hillopurkin, kuvaa Taina krokotiilin kaksi kertaa Matin kokoiseksi.

Kertomus tuo taitavilla piirroilla esille sen, kuinka erilaisessa todellisuudessa ja ajassa aikuiset ja lapset elävät. Muuan uusi luku alkaa lauseella: "Kylässä käynti oli oikea tapaus." Tarkasti vedostellen kertoja piirtää Matin näkökulmasta kuvan aikuisten huolellisesta pukeutumisesta sekä kyläpaikan vieraskoreudesta. Kun Matti ja kyläpaikan Kirsi viimeinkin voittavat ujostelun ja pääsevät leikin alkuun, on aika jo lähteä kotiin.

Onhan Matilla leikkikavereita talon muistakin lapsista. Pihamaalla krokotiili ottaa osaa näihinkin leikkeihin suojelemalla viereisen pihan kiusaajilta. Matti ajattelee, että kroko pöllyttelisi kiusaajia kuin räsymattoja. Merkittävä käännekohta tapahtuu läheisessä puistossa, missä Matti on kavereineen uittelemassa veneitä. Ukonilma yllättää, ja nyt Matista tuleekin krokotiilin turva ja lohduttaja. Seuraa loppukohtaus, jossa Matti on reppu selässä valmis astumaan uuteen vaiheeseen elämässä: Matti menee päiväkotiin.

Hannu Tainan kuvitettu kertomus on kerrassaan hieno. Tekstissä ei ole yhtään turhaa sanaa, ja se jättää lukijalle tilaa runsaasti. Matti ja krokotiili on Herra Pii Poon suosikki Lastenkirjapöllö 2010 -ehdokkaista.

Hyvä kirja elää!

Pirkko-Liisa Surojegin: Metsähiiren tanssi. Otava 2010 (1990). Sivuja 30.

Kuvakirja Metsähiiren tanssi ilmestyi ensi kerran v. 1990. Otava on ottanut kirjasta toisen painoksen alkuvuodesta 2010, sillä teos on nostettu Lastenkirjapöllö 2010 -palkintoehdokkaaksi.

Pirkko-Liisa Surojeginin teksti ja liikettä sekä tunnelmaa ilmaisevat kuvat luovat eloisan kertomuksen metsän eläinten pidoista. Tarina alkaa, kun hiiri, karhu, jänis, susi, kettu, orava ja mäyrä ovat palaamassa syksyiseltä sieniretkeltä vasu täynnä tuoksuvia ja mahtavia suppilovahveroita. Hiiri istuu mustikkakorissa, jota karhu kannattalee sormissaan. Uupunut jänis keikkuu suden reppuselässä. Orava makoilee reporankana sienivuoren päällä.

Kertomuksen alkukuvasta tuoksuu mieleeni eräs syyskuinen reissu Pyhä-Häkin kansallispuistossa opettajaporukan kanssa.

Uupunein kaikista taitaa olla hiiri, joka marisee eikä aio tulla pitoihin sienikeiton ääreen. Lapsi hyvinkin samaistuu hiirulaiseen, joka voimiltaan väsyy isojen aikuisten rankahkon reissun päättyessä. Kuin lapsi uupumukseltaan yhtäkkiä innostuu, niin hiirikin pinkaisee tavoittamaan tuulessa kieppuvia lehtiä. Alkaa metsähiiren tanssi, ja siitäkös pidot paranee.

Hyvä kirja elää!

Anukka ja Samuli Aikio: Tyttö joka muuttui kultaiseksi koskeloksi. Kuv. Mika Launis. WSOY 2010 (1982). Sivuja 46.

Anukka ja Samuli Aikio kirjasivat vanhan saamelaisen kansansadun kansiin vuonna 1982. Tarinaa kuvittaa Mika Launiksen lumoavat, lappalaishenkiset esikoiskuvat, jotka ovat hänen lopputyönsä Taideteolliseen korkeakouluun. WSOY on ottanut kirjasta toisen painoksen alkuvuodesta 2010, sillä Kultainen koskelo on nostettu Lastenkirjapöllö 2010 -palkintoehdokkaaksi.

Sadun keskeiset voimat ovat Naavisemon kaunis ja Luhtakan ruma tytär. Edellinen on niin kaunis, että kota valaistuu, kun hän astuu sisään. Jälkimmäisen tapauksessa kota muuttuu yönpimeäksi. Kuninkaanpoika haluaa kauniin tyttären vaimokseen. Taikojen avulla tämä muuttuu kultaiseksi koskeloksi ja Luhtakan tytär morsiameksi.

Tarina on kelpo, mielikuvituksellinen kansansatu, jonka teemana on hyvän ja pahan taistelu. Motiivina on kateus samaan tapaan kuin vaikkapa Lumikissa tai Tuhkimossa. Tässäkään tarinassa ruma ja ilkeä ei soisi hyvää kauniille ja hyvälle.

Lastenkirja nuorille ja opettajille

Mari Kujanpää: Minä ja Muro. Kuvittanut Aino-Maija Metsola. Otava 2009. Sivuja 207.

Lastenromaani Minä ja Muro kertoo yhdeksänvuotiaasta Lauhasta, jolla ei ole muita ystäviä kuin uninallensa Muro. Sen kanssa Lauha on jatkuvassa dialogissa eksistenssistään, sillä hänellä ei ole kotonakaan keskustelukumppania isästään, äidistään ja pikkuveljestään huolimatta. Perheenjäsenten kuvaus on niukkaa mutta riittävää, jotta vanhempien välinpitämättömyys tyttärestään tulee teoksen kompositiossa vakuuttavasti ilmaistuksi.

Koulussa Lauha jätetään välituntileikeissä ja oppituntien ryhmätöissä ulkopuolelle. Opettajan kylmäkiskoisuus Lauhaa kohtaan kuvataan samalla tavalla niukasti mutta vakuuttavasti kuin vanhempien välinpitämättömyys. Kiusaamistilanteisiin ei ole koulussa aina helppo puuttua, mutta varmasti on myös totta, että osaltaan kiusaamisen yleisyyteen vaikuttaa opettajan haluttomuus tai kyvyttömyys puuttua tilanteisiin.

Lauha kasvaa tarinan kehittyessä vahvemmaksi. Muutoksen voima on ysiluokkalainen Heta, josta tulee Lauhan ystävä. Molemmat ovat intohimoisia piirtäjiä. Heta pitää Lauhan puolia, mutta hän joutuu asettumaan vastatusten opettajan kanssa, mikä ei kuitenkaan saa mainittavaa kohtauksta eikä kuvausta. Tarinan kasvattaminen näiltä osin olisi tn. vienyt teosta nuortenromaanin suuntaan, sillä tarinan tyypeistä henkilöksi kasvaa juuri Heta Lauhan ohella.

Rouva Huu kysyy kirjoittaessaan Minä ja Murosta Lasten-
kirjahyllyssään, missä menee lastenkirjan kipuraja. Yhdyn hänen kysymykseensä ja suosittelen tätä kirjaa pikemminkin yläkoululaisille kuin alakoululaisille, sillä lapsille teos vaikuttaa olevan ahdistavaa luettavaa. Itsekin ahdistuin tarinan alkupuolella, mutta loppua kohden lukija kokee katharsiksen, kun tarina alkaa saada iloisia sävyjä. Lauha saa vihdoinkin ystävän, Santun, joka osoittaa rohkeutta ja luonteenlujuutta osoittaessaan muille pojille, että mitä hittoa sitten, että hän haluaa piirtää Lauhan kanssa.